1961

Teksti koottu kunniajäsenen,  Marita Markkulan ent. Lähteinen, tekemän historiikin pohjalta.

Vuosikymmen on vaihtunut hiljaiselon merkeissä

Seura oli vaipumassa unohduksen lumeen, koska vuoden 1956 jälkeen ei sanottavaa toimintaa ollut ollut. Paikalliset ammunnat olivat reserviupseereiden ja res.aliupseerien huolena. Heillä riitti innostusta, vaikka vanhempaa väkeä lienee vieläkin sodittu sota jarrutteli. Tauno Mäkelä jaksoi kuitenkin puuhailla 10 vuotta ampuma-aliupseerina ja innostaa toisiakin pistoolin pariin.

Seuran ensimmäinen sihteeri Erkki Koskinen tarkasteli tilannetta huolestuneena. Pitäisi olla radat, joissa harjoitella ja MSA:lla ei koskaan tulisi olemaan rahaa niiden rakentamiseen ilman muualta saatua tukea.

Apulaisliikennepäällikkönä hän huomasi hetken otolliseksi, kun Serlachius Oy alkoi rakentaa Paavonkujalle uusia autotalleja. Niiden sivuun voisi rakentaa sisäampumaradan. Määrätietoisen toiminnan tuloksena sai Koskinen tehtävän hoitaakseen ja Mäntän Seudun Ampujilla oli vihdoin omassa käytössään Suomen uudenaikaisin sisäampumarata, jossa ei mitään lajia ollut unohdettu. Pistooli, pienoiskivääri ja koska R. Erik Serlachius itse oli innostunut metsämies oli luonnollista laittaa myöskin riistamaaliampujille liikkuva hirvi muiden lisäksi. Vihdoin oli Serlachius Oy ojentanut auttavan kätensä ja MSA:n tulevaisuus näytti turvatulta.

Nyt oli radat, mutta mistä ampujat, jotka olivat kaikonneet? Mäntän Metsästysyhdistys, Res. upseerit ja Res. aliupseerit saivat toimeksiannon nostaa uponnut seura suosta. Näiden seurojen edustajina lähtivät Pentti Leinonen, Viljo Pyykkö ja Pentti Pohja laatimaan yksityiskohtaista suunnitelmaa ampumaurheilun herättämiseksi Mäntän Seudulle.

Ensimmäisenä mahdollisuutena he näkivät sen, että edellämainittujen yhdistysten ampujaäsenet suostuvat toimimaan MSA:n toimeenpano- ja johtoelimissä. Toiseksi, kaikki SAL:n sääntöjen puitteissa tapahtuvat ammunnat järjestäisi tästä eteenpäin MSA.

Ja kolmanneksi erittäin tärkeä päätös seuralle, jolla ei ollut rahaa eikä aseita, oli se,  että pienoiskiväärit, jotka reserviläiset olivat talkootöinä saaneet hankittua, luovutettaisiin MSA:n ampujien käyttöön. Lisäksi R. Erik Serlachius ojensi taas auttavan kätensä hankkien 20 pistoolia, jotka pistooliampujat voivat lunastaa itselleen pientä korvausta vastaan.

Neljänneksi piti suunnitella miten seura saisi varoja. Tässä luonnolisena ratkaisuna pidettiin nykyisinkin olevien niin kutsuttujen ratamaksujen perimistä ampujilta jäsen- ja kilpailumaksujen lisäksi.

Entiset arpajais- ym. tulonhankinnat kyllä säilytettiin lisänä. G.A. Serlachius oli siis rakentanut uuden hienon radan. Sosiaaliosasto vastasi sen hyvinnoinnista ja järjesti siivouksen.

Radan käyttöajat jaettiin aseittain. Kaikki varustus mitä radalla turvallisuuden ja käytännöllisyyden kannalta tarvittiin hankittiin ja samaan rakennukseen tilansa saaneiden keilaajien kanssa piti rakennettaman sopuisa yhteiselo.

Ulkoradat olivat olleet Metsästysyhdistyksen hallinnassa, ne siirrettiin MSA:n hallintaan sellaisin ehdoin, että Res.upseerit ja Res.aliupseerit ja Metsästysyhdistyksen jäsenillä oli käyttöoikeus rataan. Muun käytön määräsi MSA. Ratojen kunto ei ollut kaksinen, mutta aika niiden kunnostamiseen ei vielä ollut otollinen. Hirviradat puuttuivat vielä kokonaan.

Näin laadituilla suunnitelmilla aloitettiin uusi entistä ehompi seura.

20.10.1961 voitiin kutsua G.A. Serlachiuksen ammattikoululle yleinen kokous, siihen osallistui 19 henkeä. Edellisen, vuonna 1956 valitun hallituksen varapuheenjohtaja Mauri Honkanen avasi kokouksen lausuen vilpittömän ilonsa siitä, että pitkän lamakauden jälkeen oltiin tässä.

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin liikennepäällikkö Pentti Leinonen, varalle johtaja Kai Lindroos, sihteerin toimet otti 40-luvun sihteeri Erkki Koskinen ja rahastonhoitajaksi ilmoittautui merkonomi Bertel Herpman. Muut jäsenet olivat Jaime Mäcklin, Tauno Mäkelä, Risto Talosela, Viljo Pyykkö ja Mauri Honkanen.

Jäsenmaksuksi määrättiin 200 markkaa ja nuorilta 100 mk. Ensimmäinen ja tärkein tehtävä oli saada ammunnat käyntiin. Hyväksyttiin komitean kaavailema viikkojärjestys, jossa kolmena päivänä ammuttiin pistoolia, yhtenä pienoiskivääriä, maanantai pyhitettiin koulutukselle ja viikonloput kilpailuille.

Aikuisille päätettiin hankkia huippuvalmentajia opastamaan ja nuorille perustettiin juniorikoulu, jonka alaikärajaksi vedettiin 15 vuotta. Aloitettiin harjoituskilpailut.

Talouden pönkittämiseksi päätettiin pitää taas arpajaiset. Arvottavaksi hankittiin Leijona-pienoiskivääri.

28.11. 1961 pidettiin vuoden viimeinen kokous, jossa voitiin todeta MSA:n käynnistyksen onnistuneen hienosti.

Harjoitustoiminta oli vireää, nuorisokoulu alkanut hyvällä menestyksellä. MSA:n ensimmäiseen nuorisokouluun ilmoittautui 16 junioria, joista ainakin 5 on osoittautunut lahjakkaaksi. Kouluttajina ovat toimineet Viljo Pyykkö, Kai Lindroos, Mauri Honkanen, Tauno Mäkelä ja Pentti Pohja. Lahjoituksina oli saatu kaksi uutta kiertopalkintoa Paavon pytyn lisäksi. H. Haikka lahjoitti junioritoimintaan ja M. Honkanen jäsenten väliseen pienoiskivääri kilpailuun 40 ls pystystä.

Talous pyöri välttävästi ja arpojen myyntiä tehostettiin. Jäsenmääräksi kirjattiin vuoden lopulla 42.